Site Loader
Helsinki, rakkauteni
#KappaleKestoISRC-koodiKataloginro
1Helsinki, rakkauteni (Single)3:58FI9ML1500001DBR 029
℗ & © 2015 Disco Blanco Recordings

Helsinkiläisen Aeron tulevan toisen albumin ensimmäinen single on Helsinki, rakkauteni – laulu siitä kuinka muutto ja kotiutuminen muualta Suomesta suureen pääkaupunkiin vaatii uskallusta, uteliaisuutta ja aikaa. Hiljalleen kaupunki palkitsee tulijan paljastamalla koko kauneutensa: ihmisyyden kivisten kasvojen takana sekä kolisevien raidelinjojen päätepysäkeiltä alkavat hiljaiset ja kauniit merenrannat. Kappaleesta on valmistunut myös Helsinki-aiheinen musiikkivideo, joka löytyy YouTubesta.

Aeron ensialbumin teema oli pääosin muiden kokemissa tarinoissa, ja toinen albumi on tekijöilleen henkilökohtaisempi. Kasvu parikymppisen huolettomista vuosista aikuisuuteen, nuoruuden loppuminen ja jonkin uuden alku. “Helsinki, rakkauteni” sijoittuu siinä tarinaltaan 2000-luvun alkuvuosiin ja kumartaa samalla musiikillisesti kohti silloisen helsinkiläisen suomirockin suurimpia virtauksia.

Popia, folksävyjä ja indierockia yhdistelevä Aero julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2012. Folkvaikutteinen Kotkan siiven alle soi Yle Radio Suomen soittolistalla, ja kaupungin laidalta katoavista huviloista kertova Kruunuvuorella synnytti artikkelin Helsingin Sanomiin ja sai huomiota jopa itse kaupunginjohtajalta Jussi Pajuselta. Keväällä 2014 Aero oli mukana Eput rautaa -coverlevyllä versiollaan Eppu Normaalin kappaleesta Afrikka, sarvikuonojen maa.

Aeron muodostavat laulaja Henna Jokela-Lohenoja ja kitaristi-instrumentalisti Mikko Lohenoja. Tulevalla albumilla yhtyeen riveissä debytoi rumpali Lassi Jokinen (mm. Gracias, Elias Gould, Superchrist).

Aero

Aero-yhtye

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *